Muistoissamme
Terttu Nenonen (1.2.1934 - 25.12.2022)
Elämä täynnä ystävyyttä, voimistelua ja liikuntaa
Kun suruviesti saapui, niin ajatus lopullisuudesta masensi. Vaikka Terttu oli muistin heikkenemisen takia muuttanut asumaan tyttärensä Hanin luokse, hän eli kuitenkin koko ajan Jyryn Lipstikka-ryhmän ajatuksissa mukana. Hän oli ryhmän perustaja ja keskeinen jäsen, lisäksi ohjaaja ja useiden ohjelmien laatija: Humppajumppa, Kopotikoo, Älä unohda hymyä, Koiramainen juttu, Taksi, Piiri cha cha jne. Tanssitaiteilija Isto Turpeinen laati Tertun johtamalle Lipstikalle myös upeita ohjelmia juhlia ja ryhmätanssikilpailuja varten. Mitalikahveja juotiin monesti.
Terttu ei aivan saavuttanut 89 vuoden ikää. Anja Järvinen totesi, että pikkutytöstä alkaen hän on kulkenut Tertun kanssa ystävänä yhtä matkaa Jyryssä. Oli hienoa päästä harrastamaan voimistelua urheiluseuraan. Lapsia oli paljon. Hyvien ohjaajien ohjauksessa Jyryn joukkueet menestyivät ja myöhemmin voittivat mestaruuksia vuosi vuoden jälkeen. Monet joukkueiden jäsenistä, kuten Terttu ja Anja, ryhtyivät itse valmentajiksi ja paljon osaamista vaativien ohjelmien laatijoiksi. He ovat parhaimmillaan monet kerrat kyenneet luomaan mahtavia TUL:n liittojuhlien kenttäohjelmia.
Terttu oli mukana järjestötyössä Jyryn ohella piirissä ja liitossa. Hän toimi valmennuksen lisäksi myös tuomarina. Omakohtaisesti hän sai mukavia muistoja lukuisilta ulkomaan esiintymismatkoilta TUL:n voimistelujoukkueissa, samoin kuin Nuorisofestivaalimatkoilta. Myös Viro tuli tutuksi. Ulkomaille pääsy oli siihen aikaan suuri elämys. Suuria ylpeyden aiheita olivat kaikille jyryläisille seuran juhlanäytökset Savoy:ssa ja Aleksanterin teatterissa.
”Kaskenpolttajan katajan” jälkeen Tertun ryhmä, josta myöhemmin muodostui Lipstikka, esiintyi Kanadassa ikimuistoisesti siellä asuville suomalaisille siirtolaisille. Tuorilan Osku Tertun parina kertoi tarinan, miten vauhdikkaassa Jyryn jenkassa Tertun pikkuhousujen kuminauha ritsahti ja Oskun piti varmistaa, etteivät pöksyt pääse tippumaan. Esiintymisiä ja kilpailuja Lipstikalla on ollut kotimaassa aivan fantastisissa paikoissa. Mere-päiville Saarenmaalle Jyryn ryhmät kutsuttiin esiintymään useina vuosina. Hieno pidempi reissu tehtiin 2005 Gran Canarialle Golden Age Gym -festivaaleille. Tämä perinne jatkuu edelleen ja ryhmä lähetti kortin Tepalle viime syksynä Madeiran Golden Age -tapahtumasta.
Liikunnallisesti lahjakkaana Terttu harrasti nuorena myös yleisurheilua ja pallopelejä. Voimistelu vei niistä voiton. Harrastus oli niin kokonaisvaltaista, että voidaan ajatella hänen pyhittäneen elämänsä voimistelulle. Postikonttorin esinaisen työstä Hermannista eläkkeelle jäämisen jälkeen Terttu oli toivottu ohjaaja muissakin TUL:n seuroissa, Kinaporin palvelutalossa sekä useissa eläkeläisryhmissä. Terttu kävi pitkään hoitamassa Koskelassa äitiään, kuten hänen tyttärensä Hani vuorostaan huolehti omasta äidistään. Hanin isä Matti Nenonen (192 cm) on Jyryssä peliuransa aloittanut huippukoripalloilija, joka jatkoi menestyksekkäästi Työväen MailaPojissa ja Tapiolan Hongassa. Hän saavutti Suomen mestaruuksia, oli kauden korikuningas ja maajoukkueessa vuosina 1959-1968. Myöhemmin Matti, joka oli lihakauppias, löysi keilailusta uuden lajin. Varmaan molemmilla oli niin paljon omia harrastuksia, että avioliitto päätyi eroon.
Muistin heikkeneminen yksin asuvalle ja menemään tottuneelle Tertulle oli vaikea paikka. Jotkut muut muistavat, miten vaikea paikka ja syvä pettymys oli, kun heidän mökillään oli käynyt murtovarkaita. Sen ymmärtää, kun elää rehellisesti ja tekee paljon työtä yhteiseksi hyväksi ja sitten kohtaa itse tuollaista käsittämätöntä törkeyttä.
Terttu Nenosen kyvykkyyttä ja aktiivisuutta voimistelun parissa arvostettiin ja hänen osaamisensa tunnettiin. Kun hän täytti 70 vuotta, täytti samaan aikaan Jyryn naisosasto 95 vuotta. Sen kunniaksi järjestettiin hieno Voimistelumatinea Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa. Vieraiden ja onnittelijoiden jono oli pitkä. Ohjelmakin oli monipuolinen, sillä Jyryn ryhmät olivat harjoitelleet erittäin hyvin. Hani teki Tertulle ja Lipstikalle tähän juhlaan Katri Helenan lauluun sopivan vauhdikkaan tanssin ”Kellohame heilahtaa”. Lipstikka olisi halunnut ottaa tanssin ohjelmistoonsa. Juhlan sankari sai Jyryltä lahjaksi liput oopperaan.
Terttu Nenonen oli sisukas eikä valitellut vaivojaan. Hänellä oli paljon tuttuja ja ystäviä. Kulkiessaan omia teitään hän usein taivalsi välimatkat reippaasti jalan. Terttua ehdittiin juhlia Jyryssä muutamia kertoja myöhemminkin. Hän eli pitkän ja kokemusrikkaan elämän. Surua sydämessä tuntien jyryläiset muistavat Terttua aina haikein mielin kaipauksella.
Jarmo Niemenkari